Henkilö
31.10.2016

”Harrastajien kanssa olen vapaa”

Teksti:
Anita Hartikainen
Kuvat:
Nella Keski-Oja
  • Juha Hurmeen mukaan luova prosessi on helppo käynnistää, kun ei ole tulosvastuuta.

Turun ylioppilasteatterin vieraileva ohjaaja Juha Hurme on luonnontieteisiin hurmaantunut rationalisti, jota inhottavat parrakkaat Väinämöiset.

Hiirten rapina Turun ylioppilasteatterin ullakolla rytmittää teatteriohjaaja Juha Hurmeen öitä.  

”Asun täällä aina ohjaustyön ajan”, Hurme kertoo ja esittelee pölyistä takahuonetta.  

Lokakuun puolivälissä ensi-iltansa saanut Kakaja Raznitsa on jo Hurmeen kuudes ohjaustyö Turun ylioppilasteatteriin (TYT). Taival talossa alkoi Tšehovin Lokilla vuonna 1987.

”Kolmen vuoden päästä täytämme 60 vuotta, teatteri ja minä. Olisikohan sitten yhteiset juhlat?”

Konkari kaipaa harrastajien pariin, vaikka ovet ovat avoinna myös ammattilaisteattereihin. Juha Hurme ei pyöriviä näyttämöitä kaipaa, sillä teatterin vahvuus on näyttelijässä.

”Harrastajien kanssa olen täysin vapaa. On helppo hengittää ja käynnistää luova prosessi, kun ei ole tulosvastuuta.”

Hurmeen mukaan TYT on vakiinnuttanut paikkansa ylioppilasteatterien parhaimmistossa. Harrastajien taso on noussut ja ”rällääminen” erotettu teatteritoiminnasta.

”Jälkiturkkalainen levoton anarkia on taittunut paremmin organisoituun toimintaan. Ehkä omallakin työllä teatterissa on ollut vaikutusta tähän kehitykseen.”

Juha Hurmeen uuden näytelmän venäjänkielinen nimi Kakaja raznitsa tarkoittaa ’hällä väliä’. Tapahtumat käynnistyvät, kun ukrainalainen tiedustelupartio sattuu keskelle Kalevalan luomismyyttiä. Lempeän humoristisen ote johdattaa yleisön halki tuttujen tarinoiden.

Sanallinen perinteemme on saanut ohjaajasta otteen. Parhaillaan Hurme työstää kansanrunoudesta romaania ja Lemminkäisestä näytelmää Kansallisteatteriin.

”Sukupolveamme lyötiin koulussa niin rajusti Kalevalalla päähän, että meni 50 vuotta toipua nelipolvisen trokeen tuottamasta tuskasta.”

 

1800-luvun nationalistinen kuvataide on hallinnut Kalevala-kuvauksia. Aikaisemmin esteettiset kliseet partoineen kaikkineen inhottivat Hurmetta. Nyt ohjaaja korostaa, ettei Kalevala-näytelmien ”hirveys” ole runouden vika.

”Estetiikka perustuu käsitykseen, että Väinämöiset ja muut ovat olleet oikeasti olemassa. Se on naurettavaa ja barbaarista kaunokirjallisuuden väärinkäsittämistä. Asian purkaminen on ollut suuri ilo.”

 

Kansanrunouden naiset ovat itsenäisiä ja vahvoja. Feministiksi julistautuvan taiteilijan mukaan arvostus viittaa siihen, että rivejä on luonut suuri määrä naisia. Kalevalasta julkaisematta jääneitä runoja on onneksi säilynyt arkistoissa.

”Lauluissa on puhtaasti feministisiä runoja kuten Pillun ylistyslaulu, joka lauletaan näytelmässä. Tietenkään Lönnrot ei voinut julkaista sitä missään.”

Kansanrunoudessa miehet tunaroivat ja itkevät, mutta kääntävät sen vahvuudekseen. He näyttäytyvätkin ennemmin taitavina käsityöläisinä kuin jaloina sankareina.

”Konfliktit ovat inhimillisiä. Lemminkäinen suuttuu, kun ei saa kutsua jatkoille. Sitten miekkaillaan.”

 

Hurme harmittelee kristinuskon oppien demonisoineen kehon ja seksuaalisuuden.  Luterilaisuuden rantauduttua Suomeen kansanrunouden korvasivat loppusoinnulliset virret, joissa veisattiin maallisesta kärsimyksestä ja perisynnin saastuttamista sukuelimistä.

”Rivoudesta ei ole kansanrunoudessa häivääkään. Sukuelimet olivat elimiä siinä missä muutkin.”

Kristinuskon lisäksi suomen kieli on tuontitavaraa. Hurmeen mukaan se on hyvä muistaa ajassa, jossa rasismi ja fasismi kasvattavat suosiotaan.

”Suomen kieli ja kalevalamitta kehittyivät ja säilyivät täällä, mutta ne ovat maahanmuuttajien meille tuomia juttuja.”

 

Teatterin ammattilaiseksi Hurmeella on yllättävä tausta. Luovaa alaa ohjaaja ei ole opiskellut päivääkään.

”Teatterikorkeakoulun olen käynyt niin, että olen opettanut siellä säännöllisesti kursseja kahdenkymmenen vuoden ajan.”

Alun perin Hurmeesta pitikin tulla biokemisti. Hän opiskeli luonnontieteitä Turun yliopistossa, kunnes tutustui Jumalan teatterissa yleisöä järkyttäneeseen näyttelijään Jari Hietaseen.  Yhdessä kaksikko päätyi kirjoittamaan kahdessa kuukaudessa viisi näytelmää, joita he tarjosivat teattereille.   

”Se oli senaikaista hulluutta. Ihan megalomaaninen meininki.”

Kahden kohdalla tärppäsi, ja parivaljakko ohjasi näytelmät Seinäjoen ja Kajaanin kaupunginteattereihin. Pian sen jälkeen Hurme sai kiinnityksen Kuopion kaupunginteatteriin.

”Yhtäkkiä sain palkkaa tästä ihanasta harrastuksesta.”

Se oli menoa. Luonnontieteiden opinnot jäivät kesken, mutta rakkaus tieteeseen säilyi.

”Maailmankuvani on rationalistisen tieteellinen ja hyvin luonnontieteellinen. Minusta on kuitenkin hienoa, että se yhteisö, jossa olen vuosikymmeniä toiminut, on ylioppilasteatteri.”

Kolmas Radiopuhelimet-näytelmä?

Juha Hurme teki 2000-luvun alussa Radiopuhelimet-yhtyeen kanssa kaksi näytelmää, Radiopuhelimet (2000) sekä Tommi (2005).

Kuin varkain 30-vuotiaasta orkesterista on tullut suosittu ilmiö uuden sukupolven keskuudessa. Tänä vuonna yhtye on esiintynyt useilla vaihtoehtoväen festivaaleilla punkkareiden Puntala-rockista taidehipstereiden H2Ö:hön.

Viisitoista vuotta sitten moni potentiaalinen katsoja oli liian nuori nauttiakseen näytelmistä. Nyt yleisö on olemassa, mutta saammeko koskaan nähdä kolmatta näytelmää?

”Ajattelen niitä näytelmiä joka päivä, ja haikailen kolmannen perään. Pitkään tuntui siltä, että kaikki ammennettiin noihin kahteen projektiin. Pitäisi löytää uusi tulokulma ja aikaa teatterityöhön.”

Haastattelun päätteeksi mietteliäs Hurme lupaa ottaa asian pian puheeksi Radiopuhelimet-yhtyeen laulajan J. A. Mäen kanssa.

 

Juttua pidennetty Radiopuhelimet-osuudella 1.11.2016.